Landsbergisin mukaan kyse ei ole mineraaleista, vaaleista tai mistään niistä. Kyse on luovuttamisesta. Se oli totta vuonna ...
Keith Kellogg otti tilaisuudessa kantaa myös esimerkiksi Trumpin ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin riidaksi kärjistyneeseen tapaamiseen Valkoisessa talossa. Hänen mukaansa askelmerkit ...
Noora Grönlund avaa, kuinka paljon eri-ikäisille tulisi säästää tuhannen euron lisäeläkettä varten.
Toisaalta monilla maakuntakentillä koronakriisiä edeltävät matkustajamäärät on jo ylitetty. Esimerkiksi Rovaniemellä matkustajia oli vuoteen 2019 verrattuna 43 prosenttia enemmän. Rovaniemen ...
Sosiaali- j terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) kertoo jääneensä sairauslomalle. – Olen lääkärin määräyksestä sairaslomalla ja keskityn toipumiseen. Palaan töihin huhtikuussa, Juuso kertoo ...
– Presidentti Trump ei ole jättänyt epäselväksi sitä, että Euroopan täytyy kantaa vastuunsa oman maanosansa puolustamisesta ja Ukrainan rauhasta. Sellaista keskustelua ei käydä, että Yhdysvallat olisi ...
Toisin sanoen verottaja vie sadan euron lisäansiosta noin 70 euroa. Palkansaajalle itselleen jää lisäansiosta käteen noin 30 euroa. ETLA:n raportissa on huomioitu verot lisäansiosta, kulutuksesta ja ...
Kiurun mukaan nyt Suomi kiristää valvontaa. Museovirasto saa viranomaisroolin kulttuuriesineiden tuonnin valvojana, jotta laittomasti hankitut esineet eivät päädy EU:n alueelle. Suomen sijainti EU:n ...
Sen lisäksi, että Caine olisi epätavallinen valinta, hän on myös eläkkeellä. Hänen virallinen esittelynsä kuvaa hänet ...
Maanomistajat ovat saaneet hävittää majavan tai pitää sen ruumiin tallessa, kuitenkin yhdellä ehdolla: kunhan he eivät syö ...
Kuntaliiton Kuntapäättäjätutkimuksen mukaan kuusi kymmenestä kuntapäättäjästä suhtautuu kriittisesti luottamushenkilöiden ...
Helmikuun maailmanlaajuinen keskilämpötila oli 13,36 celsiusastetta, mikä on 0,63 °C enemmän kuin ilmastollisen ...
Results that may be inaccessible to you are currently showing.
Hide inaccessible results