Kanadan pääministeri Justin Trudeau kertoi maansa asettavan ensimmäiset kostotullit Yhdysvaltoja vastaan voimaan välittömästi ...
Asiantuntija epäili illan A-Studiossa Zelenskyin väistymisen olevan mahdollista, sillä Ukrainan suhteet Yhdysvaltoihin ovat ...
Käräjäoikeus tuomitsi Marttisen kaikkiaan 12 eri rikoksesta. Neljä näistä oli törkeitä lapsenraiskauksia. Hänet tuomittiin ...
Dopingrikkeen vuoksi kilpailukiellossa oleva taitoluistelutähti Kamila Valijeva, 18, osallistui viikonloppuna ...
Valkokankailta ja televisiosta tuttu, seksisymboliksi Elvira-hahmollaan kohonnut, näyttelijä Cassandra Peterson osoittaa ...
Chileläissyntyinen taiteilija Marco Evaristti haluaa kiinnittää teoksellaan katseen kärsimykseen, jota siat kohtaavat ...
Hugo Lapalus näytti paljasta pintaa MM-kisojen perinteisen kympillä. Ranskalainen oli käärinyt hihansa ylös, vaikka ulkona ...
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump pitää tärkeän puheensa maan kongressille. Asiantuntija uskoo luvassa olevan tuttua ...
Moni istuu kampaajan penkkiin korkein odotuksin. Jos lopputulos ei ole yhtään odotusten mukainen, ei kannata tehdä yleistä ...
Juha Martelius painottaa Yhdysvaltojen olevan isossa roolissa läntisessä tiedusteluyhteistyössä, eikä sen luottamus helpolla ...
Näyttelijä Gene Hackman, 95, ja hänen puolisonsa Betsy Arakawa, 65, löydettiin kuolleina kotonaan Santa Fessä viime viikolla.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpille on ehdotettu Nobelin rauhanpalkintoa. Ehdotuksen teki republikaanien ...
Results that may be inaccessible to you are currently showing.
Hide inaccessible results