John Lydon lähettää tylyt terveiset kaikille niille, jotka odottelevat vielä jatkoa Never Mind The Bollocksille. Aihe nousi ...
Ozzy Osbournen viimeisimmät levyt tuottanut Andrew Watt kertoo laulajalegendan kuulumisia tämän jäähyväiskonsertin ...
Suomenruotsalainen KAJ-yhtye voitti Ruotsin Euroviisukarsinnan kappaleellaan Bara bada bastu ja näin ollen edustaa maata Sveitsin Baselissa toukokuussa. Toiseksi jäi niukalla piste-erolla (164-157) Eu ...
Ja nyt vuorossa Päivän Sää. Melko tuntemattomana pysyneen bändin perustivat veljekset Markus, Petteri ja Tuomas vuonna 2017.
Black metalia, dark folkia, avantgardea, triphopia, ambientia, jazzia, industrialia, neoklassista ja syntikkapoppia.
IFPI Finland ry:n lauantai-iltana järjestämässä Emma-gaalassa palkittiin vuoden 2024 parhaita artisteja. Kekkerit ...
Kiss-basisti Gene Simmons tunnetaan miehenä, joka näkee bisnesmahdollisuuksia kaikkialla. Tällä kertaa näytteenä tuosta ...
Kun Kemopetrolin edellinen albumi A Song & a Reason (2011) päätti viiden vuoden hiljaisuuden, yhtye tuntui olleen poissa ...
Rakkaani,-albumin folkahtavien akustisen kitaran näppäilyjen, pedal steel -soinnin ja lauluharmonioiden parissa ei voi kuin ...
Prongissa vuosina 2005-2009 ja 2018-2022 sekä Ministryssä vuodesta 2007 vuoteen 2016 rumpaloinut Aaron Rossi on kuollut.
Yhdysvaltalainen Mastodon tiedottaa laulaja-kitasti Brent Hindsin eronneen kokoonpanosta. Ero tapahtui bändin mukaan ...
Vuonna 2019 perustettu Itcevät koostuu eri genrejä edustavista soittajista. Oman soundin muodostaminen otti monipuoliselta ...