Ihmiset osaavat arvioida muiden älykkyyttä varsin hyvin, mutta yliarvioivat yleensä oman älykkyytensä. Näin toteaa Helsingin ...
Juha Tervalan mukaan talouskasvua alaspäin painavat riskit ovat huomattavasti suurempia kuin ylöspäin nostavat riskit.
Boltonin mukaan niin Trump kuin Putinkin tiesivät uhkausten olleen täysin onttoja. Hän arvioi Trumpin esittäneen uhkauksensa ...
Pohjois-Korea ei ole jakanut yksityiskohtaisia tietoja aluksesta. Etelä-Koreassa Hanyangin yliopistossa sukellusveneisiin ...
Ihmisen taidot ylittävä yleinen tekoäly tullaan saavuttamaan vuoteen 2027 mennessä, ennustaa tekoäly-yrittäjä Mikko ...
– Palvelut tulee saada oikea-aikaisesti ja ilman turhia viiveitä. Lain mukaan kiireellinen palvelu tulee järjestää heti ja ...
Alzheimer on niin salakavala ja petollinen, ettei uhri itse tajua sairastuneensa, vaan aggressiivisesti inttää muiden ...
Taloustieteilijä Vesa Vihriälän mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin toiminta muuttaa merkittävästi Euroopan ja myös Suomen turvallisuus- ja talouspolitiikkaympäristöä.
Poliisin tilastojen mukaan alaikäisten osuus huumekaupassa pääkaupunkiseudulla on noussut, kertoo Helsingin Sanomat. Kasvua on erityisesti ollut vuodesta 2019 alkaen. Helsingin poliisin rikoskomisario ...
Yhdysvaltojen Ukrainalle keskeyttämä sotilaallinen apu antaa nyt Venäjälle uuden aikaikkunan menestyä taistelukentillä, Saks arvioi. Hän huomauttaa, että Venäjä on myös hiljattain kommentoinut että ei ...
Ennuste näyttää, että jakson keskilämpötila on Suomessa laajalti 1–2 astetta keskimääräistä korkeampi. Maan pohjois- sekä paikoin itäosassa on tavanomaista sateisempaa, mutta muualla maassa sademäärät ...
Työvoimabarometrin mukaan tällä hetkellä on eniten pulaa sairaanhoitajista, lähihoitajista ja yleislääkäreistä. Muita alitarjonta-aloja ovat lastentarhanopettajat, sovellussuunnittelijat, hitsaajat ja ...